Viikko sitten luin kaverini Lärväristä päivityksen, että hän elää omassa kuplassaan, johon ei korona pure. Viisas ihminen. Ihmettelin suuresti.

Parisen viikkoa olen suorastaan ahminut uutisia. Osoittautui, että korona-uutiset toimivat vähän samalla lailla kuin jouluruoka. Kun niitä on syönyt tarpeekseen niin ei tee vuoteen mieli kinkkua eikä laatikoita. Vähän samankaltaiseen lopputulemaan olen tullut korona-uutisoinninkin kanssa.

Sen verran olen seurannut maailman menoa, että olen noteerannut, että ihmisillä on ollut vaikeuksia pysyä kotona. Minulla ei tällaista ongelmaa ole koskaan oikeastaan ollut, liiankin hyvin olen viihtynyt, aina. Nyt siis olen saanut jäädä himaan ihan valtiovallan siunaamana.

Samalla, kun sosiaalinen preesensini on kaventunut entisestäänkin on fyysinen preesensini, varsinkin keskivartalon kohdalta, kasvanut. Ilmeisesti kohtalontovereita on muitakin. Ainakin Livertimessä Juho Romakkaniemi valitteli, että hän on lihonut kilo per päivä vauhtia. Kahdessa viikossa Romakkaniemi on siis lihonut 14 kiloa. Terve!

Itse söin toissapäivänä kymmenen pullaa. Ei ole tehnyt mieli käydä vaa’alla.

Joukossamme saattaa olla joitakin, joita ihan erityisesti haittaa se, että joutuu pysymään kotona vaan. Itsekin joskus tällaiseen ajatusketjuun on harhautunut tässä männä päivinä. Olen kuitenkin palauttanut silloin mieleeni Viktor Franklin opit siitä, miten hän selvisi keskitysleirillä. Hän muodosti itselleen jokaiseen päivään rutiinit, joita seuraamalla pysyi selväjärkisenä.

Omat olosuhteemme tuskin muistuttavat keskitysleiristä, mutta samalla tavalla käsillämme olevassa kriisissä on vaikea suhtautua huomiseen, kun sen eteen laskeutuu usvainen verho, jonka läpi ei tahdo nähdä. Senpä tähden selviytyäksemme meidän tulee luoda rutiinit tänään, jotta tiedämme, että ainakin ne säilyvät huomiseen.

Näitä mietin, kun täytin terassilla savustuspönttöä tarjouksesta ostetulla lohella ja pöntöstä leijaili samaan aikaan kitkerän ja makean savun tuoksu nenääni. Ajattelin, että on se hyvä, että tässä maailmassa on jotain pysyvää. Ehkä tämä on niitä rutiineja, jotka pitävät minut edes osittain selväjärkisenä.

One thought on “ Lajunen: Pönttöjä aatoksia ”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s